Dopamiiniriippuvuus kuriin – 5 syytä suorittaa dopamiinipaasto

Laitoin tuossa hiljattain dopamiiniriippuvuuteni hetkeksi kuriin ja luin kirjan nimeltä ”The Molecule of More”.

Kertoo dopamiinista.

Eli tapahtui seuraavaa:

1. Kykenin laittamaan pikanautintoa aiheuttavat aktiviteetit sivuun (minun kohdallani esim. turha uutisten selaaminen, Telegram-kanavien loputon selaaminen tai Youtuben katsominen)
2. Aloin tekemään hidasta palkintoa tuottavaa aktiviteettia eli kirjan lukemista.

Eli dopamiini alas ja mielihyvähormonit (serotoniini, oksitosiini, endorfiini) ylös.

Kuten kyseinen kirjakin nämä jaottelee, dopamiini on aivoissa oleva ”tulevaisuuskemikaali”, joka haluaa vain lisää, lisää ja lisää. Se ei tyydy mihinkään tai kehenkään. Se haluaa aina isomman talon, paremman lomakohteen, vähän paremman tinder-mätchin, enemmän tykkäyksiä jne.

Ja nuo mielihyvähormonit ovat ”here and now” -hormoneja – tyytyväisyyttä tähän hetkeen tuovia hormoneja. Niiden avulla me osataan nauttia siitä mitä meillä on. Ottaa chillisti ja olla kiitollisia.

Ongelma on se, että moni nykyihminen – joka on kasvanut älylaite kädessä – elää tällä ”lisää, lisää, lisää”-mentaliteetilla.

Kun siihen kerran tottuu, on siitä hyvin vaikea päästä irti ja tyytyä ”tavalliseen”.

Tässä viisi perustelua miksi dopamiinipaasto kannattaa (ja ymmärrystä miten dopamiinin aktivoiminen vaikuttaa meidän jokapäiväiseen elämään):

1. Dopamiini ja vääristynyt kuva deittailusta ja pariutumisesta

Joskus luolamiesaikoina me elettiin niissä 150 ihmisen yhteisöissä, joista se oma kumppani löytyi, jos löytyi.

Vielä esimerkiksi 20 vuotta sitten me elettiin myös aika ”lokaalia” elämää eli se kumppani löytyi aika läheltä, yleensä offline-elämästä ja samalta paikkakunnalta.

Mutta nykyään me eletään IG:n, Tiktokin, Tinderin ja muun somen ansiosta koko maailman kattavassa, 8 miljardia ihmistä kattavassa geenialtaassa, josta kumppani voi löytyä.

Käytännössä joku tamperelainen nainen ja etelä-argentiinalainen mies tuskin kohtaavat netissä, mutta alitajuisesti nainen (sellainen, joka on somessa aktiivinen) saattaa kokea olevansa koko maailman kattavassa globaalissa ”altaassa”, josta se oma kumppani voi löytyä. Miesten kohdalla tilanne on hieman eri. Ei mennä nyt siihen tässä kirjoituksessa.

Pointti on se, että netissä eli esim. IG:ssä, Tinderissä tai TikTokissa voidaan selata kumppaniehdokkaita kuin tuotteita. Voidaan stalkata ja tutkia. Ehkä käydä treffeillä, mutta aina saattaa kalvaa jossain mielen perällä, että olisiko parin pyyhkäisyn päässä vielä parempi ehdokas?

Ja näin syntyy se valinnan vaikeus.

Ja kun ihmisellä on liikaa valinnanvaraa, se ei valitse mitään. Tästä on yksi kuuluisa kirjakin, ”Paradox of choice – why more is less”.

Tai toinen dopamiiniriippuvuuteen vaikuttava mekanismi on se, mikäli ensin asettuu jonkun ihmisen kanssa parisuhteeseen, mutta heti ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen luovutetaan ja erotaan. Ja eikun takaisin selaamaan ”tuotteita”, hakemaan niitä dopamiinishotteja.

2. Dopamiini ja vääristynyt kuva työelämästä ja taloudellisesta menestyksestä

Haluaako tämän päivän nuoret aikuiset eli zoomerit eli Z-sukupolvi mielestäsi mieluummin:

1. Mennä töihin, säästää rahaa ja perustaa perheen?
2. Hustlata, graindata, tulla miljonääriksi ja ostaa Bugatteja?

Ehkä vähän ääripäät tuli siihen, mutta.. olen aistivani sellaista mielialaa, että moni haluaisi elää sitä IG:stä tuttua kiiltävää elämää.

Kun IG:ssä nähdään sitä ”high laiffia”, niin syntyy lamaannus ja aloitekyvyn häviäminen. Ei ymmärretä, että sen high lifen saavuttamiseksi pitää ensin ”ryömiä”.

”You gotta crawl before you ball.”

Menestys yleensä vaatii sitä, että pitää kyetä laittamaan dopamiinikoneet kiinni ja ryhtymään siihen hidasta palkintoa tuottavaan ”tylsään” työhön.

3. Dopamiini ja aivoja stimuloiva ruoka

Tämä meidän länsimaalaisten syöminen on usein viihdesyömistä eikä itsensä ravitsemista.

Moni nykypäivän ruoka kehitetään laboratorio-olosuhteissa mahdollisimman addiktoivaksi. Me halutaan lisää vaikka nälkä olisi jo taltutettu. Jos sipsi- tai karkkipussin avaa, niin se on usein tuhottava kokonaan siltä istumalta. Pringles sen aikoinaan sanoi rehellisesti sloganissaan ”once you pop, you can’t stop”.

Käsittelemätön luonnon ruoka yleensä ravitsee ja täyttää vatsan terveellä tavalla. Keho ja aivot tunnistaa milloin se on saanut tarpeekseen ruokaa, eikä ylensyömistä ja turpoamista välttämättä tapahdu.

4. Dopamiini ja masennus?

Dopamiiniriippuvuus pitää meidät siinä luulossa, että se tiktok, irtokarkki tai vielä yksi motivaatiovideo tuo meille lopulta onnen.

”Vielä pari pyyhkäisyä, niin sitten helpottaa.”

Kuten tässä kirjassakin mainitaan näin:

Eli dopamiini on huijari, joka pitää meidät siinä oravanpyörässä, joka ei vie meitä mihinkään oikeasti mielenkiintoiseen paikkaan.

Sama juttu kun se aasi jahtaa sitä porkkanaa:

Ja kun sitä porkkanaa ei saa koskaan kiinni, ihminen lannistuu. Tulee aloitekyvyttömäksi. Ehkä jopa masentuneeksi. Nykyäänhän monet nuoretkin kokevat ahdistuksia ja masennuksia. Yksi syy saattaa olla se loputon porkkanan jahtaaminen siellä näytöllä.

5. Maailma muuttuu – tämä ihmistyyppi pärjää

Syy numero viisi miksi tehdä dopamiinipaastoa on se, että pärjäät tulevaisuuden muuttuvassa maailmassa.

Tämän päivän 10-vuotiaat on 2030-luvun aikuisia. Mieti kuinka moni heistä pystyy vastustamaan näitä dopamiinikoneita, kun (jos) he ovat lapsesta asti totuttaneet aivonsa näihin pikapalkintoihin. Suurin osa tämän päivän vanhemmista on aivan pihalla siitä mitä on tapahtumassa.

Lyhyesti sanottuna tulevaisuudessa pärjää paremmin se, joka osaa käyttää teknologiaa eikä anna teknologian käyttää itseään.

Lopuksi

Sanottakoon vielä, että dopamiini on hyödyllinen kemikaali. Ilman sitä emme saisi mitään aikaiseksi.

Esimerkiksi Parkinsonin tautiin liittyy dopamiinin vajaus. Myös ADHD:ssa dopamiinin tuotanto ei toimi normaalilla tavalla.

Mutta suurin ongelma lienee nykyihmiselle tuo porkkanan jahtaaminen. Ihan turha yrittää juosta kovempaa ja kovempaa siinä oravanpyörässä kun ei se matka siitä mihinkään etene.